Koko perheen VAPPUMARKKINAT vietettiin tiistaina 1.5.2018 kello 12 - 14 Alajärven Paavolan koulun piha-alueella

Tapahtuman avasi presidentti Jukka Joensuu ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. Tilaisuuden kuuluttajana toimi Markku Olli.

Presidentti jakamassa stipendiä musiikkiopiston edustaja Riitta Thiamille. Kuva Erkki Åkerman.

Joensuu mainitsi mm., että Leijonat ovat halunneet olla edelleen juhlavuoden asialla, eli nyt jaettavat stipendit ja toiminta-avustukset ovat kohdennettu nuorten kannustamiseen hyvään menestykseen opinnoissa. Tuemme järjestöjä, jotka vievät nuoria hyvien harrastusten pariin. Kansainvälisyyskasvatus koetaan edelleen tärkeäksi. Yhdessäolo aloitettiin juhlavasti stipendien ja toimintatukien jaolla. Stipendien jaon päätyttyä kokoonnuttiin yhteiskuvaan. Kuva Mauno Laakso.

Stipendin saivat Alajärven lukio, yläkoulu, musiikkiopisto ja alakouluista Alakylä, Hoisko, Luoma-aho, Paalijärvi, Myllykangas, Ylikylä, Paavola ja Uusikylä. Muita stipendin saajia olivat Jami, Risteyspaikka, 4H-toiminta, Nuorisovintti, Nuva-konsertti, AA-juniorilentopallo, AA-yleisurheilu, AA-suunnistus, AA-junioripesis, AA-hiihto, salibandy, JPK, Alavoli.

Nuorisovaihtostipendi myönnettiin Moona Kamppiselle ja  kansainvälisyyskasvatuksen stipendi 9D-luokan Uumajan matkan tukemiseen.

Ladyjen stipendit saivat Paloma Rantakangas sekä Alavoli.

Yhteensä jaettiin stipendejä ja tukia 5100 euron määrä.

Stipendien jaon jälkeen tilaisuus jatkui yhdessäolon ja erilaisten kenttäpelien merkeissä.

Oli mahdollisuus mitellä paremmuutta pesäpallon-, hevosenkengän- tai ketjunheitossa, salibandyssä ja kokeilla onnettaren suosiota europajatsossa, arpapöydässä tai onnenpyörässä. Ladyt huolehtivat läsnäolijoiden suolaisesta ja makeasta suuhun pantavasta. Tilaisuudessa vieraili moottoripyöräkerhon ryhmä.

Kenttälajeissa palkittiin seuraavat: pesäpallonheittossa Viljo Vilmilä, Juuso Vilmilä ja Sami Seppälä, hevosenkengänheitossa Joona Kangastupa, Anja Hannula ja Seppo Juoperi, ketjunheitossa Sauli Hautamäki(nuoret), Tommi Pyhälahti(aikuiset), salibandyssä Matti Kanervikkoaho ja Elias Särkinen (arvottiin), koska 2O pistettä saivat myös Eemeli Kantanen ja Mikael Marjomäki.

Kiitos kaikille läsnäolosta ja toimintamme tukemisesta.

Yläkoulun stipendin otti vastaan juuri rehtoriksi valittu Vesa Kantola (oikealla). Vierellä vaimo Anne Kantola ja Mika Kamunen.

Ladyt Tuire ja Minna työn touhussa.

Ladyt Ritva, Eila ja taustalla Tarja, Maija-Liisa ja Seija.

Ilmapallojen myyntipiste. Erkki Lähelmä keskustelemassa Timo Mikkolanahon kanssa.Vasemmalla Markku Harju

Jukka Peltokangas ja Taavi Kivipelto uuden ketjupelin äärellä.

Perinteinen hevosenkengän heitto. Lions liivi yllä Matti Ahonen.

Perinteinen pesäpallon heittto kiinnosti erityisesti nuoria. Kuvassa vasemmalta Kai Hannulabacka, Pentti Pajala ja Mauno Laakso.

Salibandyn virkailijat  Erkki Salmenautio ja Pekka Kylkilahti.

Uusi Euro Pajatso kiinnosti nuoria. Toimitsijana Timo Lehtiö.