Paikalla
oli 17 leijonaa. Ilmattaren puolesta aluetta ja toimintaa oli esittelemässä
kolme henkilöä. Pääsimme tutustumaan tulimyllyn sisätiloihin ja tekniikkaan,
sekä muuntoasemaan paikan päällä. Tämän lisäksi yhtiön edustajat pitivät hyvän
esittelyn edustustiloissaan. Lopuksi oli tarjolla lohisoppaa lisukkeineen sekä
saunomista.
Tilaisuuden anti
oli todella mielenkiintoinen ja sai erityiskiitosta kaikilta läsnäolijoilta.
Alueen rakentaminen tähän mennessä on maksanut yli 200 milj euroa ja
suunnitteilla olevat aurinkokennoalue noin 90 miljoonaa euroa ja
akkuvarastoalue noin 10 miljoonaa euroa.